keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Joulu on taas!

Tervehdys arvon lukijat,

Joulu alkaa taas olemaan ovella, johan sitä on odotettukin. Vihdoin saimme myös Etelä-Suomeen lunta ja pakkasta, mikä antoi taas inspiraatiota kuvaamiselle. Pakko myöntää, että olen erittäin tyytyväinen kahden täysin erityyppisen järjestelmäkameran kombosta, Canon EOS 50D:stä ja Olympus Pen E-PL3:sta. Canon on peilillinen 1.6 kroppikertoimen omaava erittäin laadukas kamera, kun taas Olympus on peilitön kroppikertoimella 2 varustettu hyvin pienikokoinen niin sanottu minijärjestelmäkamera.

Useimmiten nykyään Olympus tarttuu mukaan, kun lähden kävelylle tai reissuun sen keveyden vuoksi. Olympus on myös tehnyt erittäin hyvää työtä kehittäessään peilittömien kameroidensa tarkennusta verrattuna esimerkiksi entiseen Olympus E-PL1:een. Tälläkin kertaa otin Olympuksen mukaan ihan normaalille sunnuntaikävelylle, kun kävelimme Porvoon jokirantaan ihailemaan lumista näkymää. Kovan pakkasen vuoksi mietin jopa kuvien ottamisen jättämistä toiselle kerralle, mutta onneksi Minna puhui minut ympäri ja otimme muutaman kuvan. Toiseen kokeilin hieman erilaista käsittelyä ja toisesta tein meidän tämän vuoden joulukortin.

Katselin kerran jotain Photoshop-opetusvideota ja huomasin, kuinka kuvaaja yhdisteli eri kuvia, joissa oli täysin erilainen valkotasapaino. Hän kiersi tämän ongelman lisäämällä päälimmäiseksi uuden tason (layerin), jonka hän täytti tietyllä värillä ja sen jälkeen valitsi sekoitustilaksi "color". Tämä saa aikaan sen, että päällimmäisin taso päästää alemmat tasot läpi, mutta värittää kaiken valitun värin sävyiseksi. Tällä kertaa valitsin Porvoon vanhan kaupungin ranta-aitoista ottamaani kuvaan sinisen sävyn korostamaan purevaa pakkassäätä, jolloin kuvan otin.

Porvoon vanhan kaupungin ranta-aitat kylmänä sunnuntai-iltapäivänä

Otimme myös aikalaukaisimella muutaman kuvan itsestämme, samalla taustalla. Tähän kuvaan vedin valkotasapainoa hieman lämpimämpään suuntaan, jottei kukaan saisi selville, kuinka paljon oikeasti palelimme kuvan ottamisen aikana :). Rajasin kuvan 3:2 kuvasuhteelle, sillä pidän siitä hieman enemmän kuin peilittömien tuottamasta 4:3 kuvasuhteesta. Lopuksi lisäsin vielä jouluntoivotustekstin ja tämän vuoden joulukorttimme oli valmis.

Erittäin rauhallista joulua ja uutta vuotta kaikille lukijoille!
Kiitokset jälleen sinulle, kun olet jaksanut lukea blogiani! Hyvää joulua ja uutta vuotta 2013!

maanantai 5. marraskuuta 2012

Kuvia syksyn viimehetkistä ja ensilumen ajalta

Tervehdys,

Päivittelenpä blogianikin pitkästä aikaa. Kävimme Minnan kanssa muutaman kerran kävelyllä ja päätin samalla ulkoiluttaa kameraani. Halusin vaihtelua tyypilliseen kuvaamiseeni, joten otin mukaan ainoastaan Samyangin 85 millisen objektiivin. Objektiivi on kiinteällä polttovälillä, joten zoomaaminen ei ole mahdollista. Muutokset kuvan sommittelussa on tehtävä kävelemällä kauemmas tai lähemmäs kohdetta. Objektiivi on lisäksi käsitarkenteinen, joten kuvasin järkkärille epätyypillisesti takanäytöltä.

Syksyn viimehetkiä

Porvoon ranta-aitat syksyllä
Ranta-aitat ensipakkasten aikaan


Tosiaan, ensimmäisellä kävelyllämme oli mahtava syyssää, jonka halusin ikuistaa valokuvin. Toinen reissumme oli ensilumien aikaan. Kuvasin paljon samoja kohteita sekä yksityiskohtia. Halusin nähdä, miten sama maisema voi näyttää ihan erilaiselta vain muutaman viikon jälkeen.


Kiitos jälleen, kun jaksoit katsoa kuviani! :)

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Panorama-kuvan luominen

Tervehdys arvon lukijat!

Tällä kertaa blogitekstin aiheena on panorama-kuvan tekeminen. Photoshop tekee panoraman luomisen yllättävän helpoksi, ja olenkin viime reissuilla innostunut kuvailemaan niitä yhä useammin. Tässä blogissa olen jo julkaissut muutaman panoraman Puolan Varsovasta kertovan tekstin yhteydessä. Nyt tarkoitukesani on opastaa, miten panorama kuva otetaan ja tehdään Photoshop-ohjelman avulla.

Panorama-kuvalla tarkoitetaan useasta kuvasta yhdistettyä kuvaa. Jotta kuvat voisi helposti yhdistää, on kaikki panoraman kuvat otettava samoilla asetuksilla ja kuvien mentävä hieman päällekkäin. Aikaisemmin jalusta oli ehdoton apuväline panoramoja kuvattaessa, mutta nykyään niiden luominen onnistuu Photoshopin avulla helposti ilmankin. Ilman jalustaa panoraman saa kuvattua todella nopeasti. Nopeissa tilanteissa kuvaan panoraman siten, että silmäilen aluksi maiseman etsimen läpi ja totetan, että kuva kannattaa ottaa. Sitten tarkennan ja lukitsen valotuksen painamalla laukaisimen puoleen väliin. Liikutan kameran vasempaan reunaan ja otan kuvan päästämättä laukaisinta kokonaan ylös. Tällöin tarkennuspiste ja kuvausasetukset eivät muutu. Sitten liikutan kameraa oikealle (tai siihen suuntaan, mihin panorama jatkuu) vajaan yhden kuvan verran ja otan toisen kuvan. Toistan tätä, kunnes saavutan pisteen, johon haluan panoraman päättyvän. Kuvien on tosiaan mentävä hieman päällekkäin, jotta panoraman luonti onnistuu. Photoshop tekee sen verran hyvää työtä, että kovin tarkka rajauksissa ei tarvitse olla.

Kuvat koneella ja polku, jolla Bridgestä voi avata kuvat Photoshoppiin.

Kotona lataan kuvat tietokoneelle ja avaan Photoshopin mukana tulevan kuvien selausohjelman, Adobe Bridgen. Klikkailen panoraman kuvat valituiksi ja valitsen ylhäältä valikosta "Tools" --> "Photoshop" --> "Photomerge..". Tämän jälkeen Photoshop ohjelma avautuu ja ilmestyy valikko, josta voi valita kuvat, joita ohjelma käyttää panoraman luomiseen. Samaisen valikon saa auki Photoshopista myös ilman Bridge-ohjelmaa, jolloin valikkoon voi "Browse"-napilla valita kuvat. Valitsen kuvat ja painan "OK", minkä jälkeen ohjelma aloittaa armottoman laskennan ja kuvien yhdistämisen. Koneen tehosta riippuen tässä saattaa kestää hieman aikaa. Minun koneellani kestää yleensä arviolta kolmisen minuuttia saada kuvat yhdistettyä. Jos kuvat on otettu käsivaralta ilman jalustaa, on todennäköisesti pituussuunnassa tapahtunut pientä heittelyä. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä valmiin kuvan voi rajata siten, että kuvasta tulee tasainen suorakulmio.

Kuvien valinta Photoshopissa
Ohjelman luoma panorama. Kuvasta näkyy hyvin myös kahden näytön profiili, jota käytän. Toisella näytöllä näkyvät työkalupalkit ja toinen näyttö on varattu pelkästään kuvalle.
Rajaamalla, voi ottaa ylimääräisen valkoisen pois kuvan reunoilta, jolloin jäljelle jää valmis panorama.
Valmis panorama Ohrid-järvestä Makedoniassa. Klikkaa kuva isommaksi.
Vielä lopuksi yksi vinkki panoramakuvaukseen. Jos otat useampia panoramoja, on kuvista usein vaikeaa päätellä, mistä mikin panorama alkaa ja päättyy. Käytän seuraavaa tekniikkaa. Otan aluksi kuvan etusormestani, minkä jälkeen kuvaan panoraman ja lopuksi vielä yhden kuvan etu- ja keskisormestani, jolloin näen koneella helposti, mikä on ensimmäinen ja mikä viimeinen kuva.


Kiitos, kun jaksoit lukea. Tsemppiä panorama-kuvien tekemiseen!

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Ohrid, Makedonia: Päivä 7


Aamulla herätessäni huomasin, että jalan turvotus oli laskenut hieman. Huh, mikä helpotus! Pelkäsimme jo hetken aikaa, että joudumme perumaan vaellusretken. Vietimme aamupäivän Ohridin keskustassa shoppaillen tuliaisia ja söimme lounasta ennen lähtöä vaellusreissulle. Kun  kello koitti 14.00, kävelimme ulos hotellista ja näimme, että Zoranin tyttären poikaystävä oli odottamassa meitä täsmälleen, kuten oli sovittu. Hyppäsimme kyytiin ja lähdimme kohti Galicican luonnonpuiston vuorten korkeinta kohtaa.

Reitti oli rankka, mutta näköalat koko ajan mahtavat!
Reitti oli todella jyrkkä!
Vasemmalla näkyvää rinnettä kävelimme ylös.


Automatka kesti tasan tunnin. Joimme hieman vettä, sovimme tapaavamme samassa paikassa kolmen tunnin päästä ja lähdimme kävellen taittamaan 5,6 kilometrin mittaista patikointireittiä todella haastavassa ja jyrkässä maastossa. Korkeuseroa reitillä oli 1,5 kilometriä! Kahden kilometrin jälkeen reitti haarautui ja muodosti lenkin. Meidän piti siis valita, kumpaan suuntaan lähdemme kiertämään lenkkiä. Molemmat reitit veivät huipulle, korkeimmalle kohdalle, jonka nimi oli Magaron Peak. Toinen reiteistä oli huomattavasti jyrkempi ja noin 200 metriä lyhyempi kuin loivempi reitti, jolla taas oli huomattavasti huonommat näköalat. Minna teki päätöksen lähteä kävelemään jyrkempää reittiä pitkin. Tämä oli hyvä päätös, sillä laskeutuminen oli huomattavasti helpompaa loivempaa reittiä pitkin. Huipulle pääseminen vei meiltä noin kaksi tuntia. Siellä ihailimme maisemia, otimme muutaman valokuvan ja lähdimme jatkamaan matkaa, sillä olimme huomattavasti kolmen tunnin aikataulusta jäljessä.

Huipulla hymyilyttää.

Alastulevalla osalla kuulin yht’äkkiä Minnan rääkäisyn, kun hänen kenkänsä lipesi kalliolta ja hänen nilkkansa vääntyi hänen kaatuessaan maahan. Juoksin auttamaan häntä. Onneksi nilkka vain venähti eikä Minna ollut lyönyt itseään kiviin. Kykenimme jatkamaan matkaa. Neljäkymmentä minuuttia jäljessä aikataulusta saimme lopulta reitin suoritettua ja Zoranin tyttärein poikaystävä odotti meitä hymyssä suin alhaalla. Hän oli avannut takakontin valmiiksi ja veti sieltä kylmän 1,5 litran olutpullon esille! Joimme molemmat kolme lasillista ja aloitimme matkan kohti hotellia. Olimme tosiaan sopineet matkan hinnaksi 35 euroa, mutta olin niin tyytyväinen, että annoin annoin 15 euroa tippiä.

Alastulevan ja loivemman osan maisemat eivät olleet yhtä hyvät ja reitti  kulki osittain varjossa 

Kuluneen kohdan alapuoleinen lenkki oli siis se, minkä kävelimme.
Illalla vaihdoimme vielä hieman rahaa Makedonian denaareiksi ja lähdimme keskustaan syömään ja juhlistamaan viimeisen päivän saavutustamme. Menimme Belvedere nimiseen ravintolaan, joka oli aivan täynnä. Jouduimme sisälle istumaan, kun muualta ei löytynyt tilaa, mutta se ei meitä haitannut. Tilasin alkupalaksi täytetyn pannukakun ja Minna otti ruukun, jossa oli vuohenjuustoa, tomaatteja ja sieniä. Pääruuaksi tilasimme 600 grammaa naudanlihaa. Ruoka oli erinomaista ja kylmä olut sekä herkullinen punaviini (sama jota vein isälleni tuliaisiksi, Tikves Alexandria cuvee) nostivat lihan pienimmätkin aromit kielen päälle. Ruuan jälkeen otimme vielä rannasta jälkkäriksi donitseja pienestä kojusta ja lähdimme taksilla hotellille nukkumaan muutamaksi tunniksi ennen lähtöä takaisin Suomeen.

600 grammaa naudanlihaa, joka oli kerrassaan herkullista!

Ohrid, Makedonia: Päivä 6


Terve lukijat!

Tämä päivä oli varattu reissulle Zoranin kanssa. Hän haki meidät hotelliltamme, kuten oli sovittu kello 9.30. Hän ei ollut saanut ketään muuta mukaan retkelle, joten olimme kaksin. Lähdimme aluksi ajamaan hänen autollaan kohti tyypillistä vuoristokylää, jossa ei asunut enää kuin muutama henkilö. Zoran kertoi paljon Makedonian taloustilanteesta ja ihmisten siirtymisestä vuorikylistä kaupunkeihin töiden perässä. Suuri osa makedonialaisista  omistaa kuitenkin maata. Osa käy kauempana sijaitsevissa vuoristotonteillaan lomailemassa ja nauttimassa maisemista. Pysyvää asutusta on ainoastaan kylissä, jotka mahdollistavat päivittäisen liikkumisen kaupunkiin. Johtuen perheiden tiukasta rahatilanteesta, monet tuottavat ruokaa omalla maallaan kasvattamalla vihanneksia, hedelmiä ja eläimiä. Saavuttuamme vuoristokylään tapasimme sattumalta yhden kylän kuudesta asukkaasta ja näimme, kuinka huonoon kuntoon asunnot olivat päässeet, kun väki oli muuttanut pois.

Hylätyssä kylässä asui ympäri vuoden ainoastaan kuusi ihmistä.

Ken aasilla ratsastaa..
Ihailtuamme aikamme maisemia lähdimme ajamaan kohti asuttua kylää. Koko matkan ajan Zoran kertoi meille mielenkiintoisia juttuja paikallisesta väestöstä ja kulttuurista ja jos halusimme pysähtyä juomaan tai ottamaan valokuvia, niin saimme määrätä tahdin. Mahtavaa päästä retkelle, joka ei täytä kaikkia massaturismin piirteitä. Pysähdyimmekin kerran kesken ajon ottamaan valokuvia ja Zoran tarjosi minulle itse tekemäänsä Rakia, johon hän oli laittanut muratti-puun ytimestä paloja tuomaan väriä ja makua. Kaupasta ostettava Raki on vahvuudeltaan noin 50 %, sillä laki kieltää vahvempien juomien myynnin. Zoranin tekemä Raki oli vahvuudeltaan 55-60 %. Asutun kylän jälkeen kävimme luostarissa ja sen jälkeen lähdimme katsomaan pyykinpesukonetta. Aluksi ajattelin, että mitä järkeä on mennä katsomaan jotain pyykinpesukoneita, mutta ne olivatkin todella siistejä vekottimia! Vuorilta virtaava vesi oli ohjattu kouruja pitkin noin 1,5 metriä syvään saaviin, jota se kiersi valtavalla nopeudella. Saavista vesi virtasi sitten eteenpäin päätyen lopulta Ohrid-järveen. Tämä täysin luonnonmukainen pesutapa sopi etenkin suurille ja arvokkaille matoille, joita ei haluttu pilata kemikaaleilla. Ensimmäinen näkemämme pesupaikka oli yksityinen, missä perheet itse pesivät pyykkiä ja viettivät piknikkiä. Jälkimmäinen oli ammattipaikka, jonka omistaja haki pyykit ihmisten kotoa, pesi ne ja toimitti takaisin. Joimme omistajan kanssa Rakia. Sen lisäksi kävimme katsomassa sammunutta tulivuorta Kosel-kylässä. Kosel tarkoittaa asiaa, joka haisee oudolta ja tulivuori aiheuttikin kylän ilmaan oudon tuoksun/hajun. Tulivuoren maaperässä on niin vähän ravinteita, että paikoitellen kasvit eivät kasva siinä ollenkaan ja paikoitellen jäävät todella pieniksi.
Näkymä luostarin parvekkeelta.
Luostarin kirkon seinät ja katto olivat täynnä freskoja.

Luonnonmukainen pyykinpesukone.

Toisessa pesupaikassa masitelimme Rakiaa paikan omistajan kanssa. Zoran on kuvassa oikealla.
Sammunut tulivuori loi ilmaan vahvan hajun, josta kyläkin oli saanut nimensä Kosel.
   
Tulivuoren jälkeen kävimme Zoranin luona syömässä. Hän oli laittanut viereisestä joesta pyydettyä kalaa ja tyypillisiä perinneruokia kuten lihaa sipulin kera, papumuhennosta, täytettyä kesäkurpitsaa ja täytettyjä viininlehtiä. Ruokajuoman saimme itse päättää. Valitsimme oluen ja Zoran haki kylmän 1,5 litran pullon sitä ja täytti lasimme joka kerta, kun ne alkoivat huveta. Joimme Minnan kanssa koko pullon, minkä jälkeen hän meni hakemaan uuden samanlaisen. Sitten minun oli pakko jo kieltäytyä juomasta. Lopuksi kävimme katsomassa, miten kalkkimaalia tehdään. Aluksi 25 tonnia kiveä pakataan monttuun, jonka pohjalle tehdään tuli. Tulta pidetään yllä neljä päivää, jolloin kivi muuttuuu valkoiseksi. Tämän jälkeen kivi sekoitetaan veteen, jolloin lämpötila nousee, kivi hajoaa ja lopulta seos muuttuu maaliksi. Zoran räjäytti kaksi limsapulloa laittamalla pullon pohjalle poltettua kalkkikiveä ja päälle hieman vettä. Korkin sulkemisen jälkeen paine nousi valtavaksi ja pullo räjähtii kappaleiksi.

Kalkkikiveä poltettaessa työntekijät eivät saaneet tehdä 8 tuntia pidempää vuoroa ja heidän piti samaan aikaan juoda vettä yli 2 litraa johtuen liekkien aiheuttamasta kuumuudesta. 
Zoran räjäytti limsapullon kappaleiksi lisäämällä sinne hieman poltettua kalkkikiveä ja lorauksen vettä.

Retken päätteeksi Zoran heitti meidät takaisin hotellillemme. Voi veljet, miten siisti retki! Puhuin  Zoranille aikeistamme lähteä vaeltamaan kanssallispuiston korkeimman vuoren huipulle, josta näkee sekä Ohrid että Prespa-järvet yhtä aikaa. Olin jo kysynyt eräältä taksikuskilta hinta-arviota reissulle, mutta Zoran lupasi, että hänen tyttären poikaystävänsä voi heittää meidät samaan hintaan ja tuoda vielä kylmää juomaa mukanaan. Zoran tarjosi vielä mahdollisuutta lähteä tutustumaan yöelämään hänen tyttärensä kanssa. Halusimme kuitenkin olla pirteitä seuraavana päivänä, joten kieltäydyimme tarjouksesta. Huoneessa otin kengät pois ja tunsin outoa poltetta pikkuvarpaassani. Yht’äkkiä jalkani turposi ja muuttui ihan punaiseksi. Turvotus helpotti hieman, kun nostin jalkani ylös. Söimme hotellin ravintolassa ja loppuilta menikin sitten hotellilla pohtien, mikä jalassani saattoi olla vikana. Perjantai 13. päivä näköjään antoi oman epäonnen silauksen muuten niin onnistuneeseen päivään.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Ohrid, Makedonia: Päivä 5


Ciao! Viides päivä koitti jälleen kerran aurinkoisena! Suomessa, kun katselin säätiedotuksia, tänne luvattiin ukkosmyrskyä johonkin vaiheeseen, mutta ainakaan tähän mennessä suuresta myrskystä ei ole ollut tietoakaan. Tänään kyllä satoi, mutta kerron siitä lisää myöhemmin.

Aamiaisen jälkeen päätimme sumplia loppuviikon ohjelmaa. Tälle päivälle emme olleet varanneet muuta kuin Romeo ja Julia –teatterinäytöksen illaksi. Soitimme hotellin respan kautta todella pienelle perheyritykselle, paikalliselle matkanjärjestäjä Zoranille, jonka olimme tavanneet ensimmäisenä päivänämme kaupungilla. Hän saapui hotellille neuvottelemaan mahdollisesta reissusta johonkin. Hänellä oli kolme reissuvaihtoehtoa tarjolla.

1.       1. Reissu paalukylämuseoon, st. Naumin luostariin ja vielä autolla Galicican luonnonpuiston kautta Prespa-järvelle uimaan ja sitten takaisin hotellille. Hinta 30e, mikä sisältää lounaan ja juomat koko matkan ajalle. Olimme jo käyneet luostarissa ja paalykylämuseossa, joten skippasimme tämän vaihtoehdon.

2.       2. Koko päivän kestävä reissu, jossa käytiin katsomassa hieman kauempana sijaitsevia kohteita, vesiputouksia, lähteitä ja paikallisten elämää kylissä. Reissulle täytyy kuitenkin lähteä vähintään neljä henkeä, jotta se kannattaisi järjestää.

3.       3. Reissu lähialueen vuoristokyliin ja katsomaan paikallisten elämää ja syömään lounasta hänen kotiinsa. Reissun hinta 30 euroa ja pitää lounaan lisäksi sisällään juomiset koko matkalle (olut, limppari, vesi, rakia). Meitä oli vain kaksi henkeä, mutta hän lupasi yrittää etsiä vielä toiset kaksi mukaan. Jos muita ei löytyisi, järjestäisi hän reissun kyllä, mutta hinnaksi muodostuisi 35 euroa /henkilö.Valitsimme tämän reissun.

Kun olimme saaneet matkan varattua, lähdimme vaeltamaan jälleen samaa reittiä, jota pitkin menimme aikaisemminkin tällä viikolla. Viimeksi reitin alkupään löytymisessä kesti sen verran kauan, ettemme päässeet mielestämme ihailemaan maisemia tarpeeksi ylhäältä. Zoran lähti samaa aikaa keskustaan, joten hän heitti meidät autollaan reitin alkamispaikalle, melko reilua! Kävelimme varmaan noin neljän kilometrin matkan ylöspäin, kunnes saavutimme paikallisen huipun, josta näki Ohridin järvelle ja kaupunkiin mahtavasti. Fiilistelimme näkyä ja söimme evästä ylhäällä ja kävelimme takaisin hotellille. Vaellusreitti oli siis H-3, jos joku joskus tännepäin vaeltamaan eksyy.


Siellä mä istun kallion nokalla (oikealla ylhäällä)
Vaellusreitillä oli paljon pientäkin nähtävää jylhien maisemien lisäksi
Keskellä näkyy meidän huoneemme ranskalainen parveke ja Explorer 200 -kumivene :)

Hotellilla kävimme jälleen uimassa, minkä jälkeen suuntasimme keskustaan syömään, ostamaan tuliaisia ja katsomaan teatteria. Aika kului nopeasti ja kohta kello olikin jo yhdeksän eli näytelmän alkamisaika. Tasan kello yhdeksän puhkesi kuitenkin sadekuuro, mikä ei ollut kovin hyvä juttu amfiteatterissa! Näytelmä oli kuitenkin ainutlaatuinen yhdistelmä teatteria, oopperaa ja tanssia eivätkä balleriinat voineet vetää balettia märällä stagella. Odotimme muutaman tunnin sateessa, kunnes pilvi oli mennyt ohitse ja näytelmä voitiin aloittaa. Odotus kuitenkin palkittiin! Näytelmä oli huikea. Orkesteri soitti todella hyvin, näyttelijät olivat lahjakkaita ja puitteet mitä parhaimmat. Videotykeillä luotiin taustalle kolmiulotteinen vaikutelma linnakkeesta. Paikalla oli myös Makedonian presidentti ja kulttuuriministeri .Lisäksi tutustuimme vieressämme istuvaan hieman vanhempaan Lontoossa asuvaan pariskuntaan. He olivat ystävällisimpiä ihmisiä, jota olin koskaan tavannut. He pitivät meille seuraa koko odotusajan, käänsivät näytelmän puhetta meille englanniksi ja näytelmän jälkeen heittivät meidät hotellillemme vaikka heidän oma majoituksensa oli paljon lähempänä keskustaa. Ainutlaatuinen päivä kaiken kaikkiaan. Nukkumaan pääsimme tosin vasta kahdelta yöllä ja lähtö seuraavan päivän retkelle on jo kello 9.30, joten pienet univelat on luvassa.





perjantai 13. heinäkuuta 2012

Ohrid, Makedonia: Päivä 4

Hello dear readers eli terve peuran lukijat! On neljännen päivän sepustuksen aika. Olimme Minnan kanssa jo kartoittaneet melko kattavasti, mitä haluamme vielä lomamme aikana tehdä, joten päivän epistola oli selkiytynyt jo aikaisemmin. Vuorossa oli reissu paalukylämuseoon ja St. Naumin luostariin. Otimme opastetun reissun Aurinkomatkojen kautta. Reissun hinta oli 32e/sierainpari, mikä piti sisällään bussikuljetuksen edellä mainittuhin mestoihin ja oppaan palvelut. Paikalliselta matkanjärjestäjältä olisi saanut samaan hintaan käynnin Prespa-järvellä ja lounaan ja juomat, mutta halusimme nähdä Aurinkomatkojen järjestämien reissujen tason. Lisäksi netissä oltiin fiilistelty juuri tätä reissua.


Lähtö oli kymmenen aikaan hotelliltamme ja bussi oli melko täynnä suomalaisia matkaajia. Tietysti osa matkan varanneista oli jättänyt saapumatta ja aikaa kului siihen, kun oppaat yrittivät tavoittaa heitä tuloksetta. Pääsimme viimein matkaan ja ensimmäinen pysähdys oli paalukylässä, jonne ei ollut kuin noin 10 minuutin ajomatka. Paalukylä on siis joskus aikanaan ollut suuri noin 6000 paalun päälle rakennettu kylä, jonka osia sukeltajat olivat löytäneet. Nyt kylän pienoisversio (noin 3000 paalua) oli kyhätty samalle paikalle. Kylä oli mielestäni melko siisti juttu. Siellä oli erikseen majoitushökkelit, rituaalihökkelit ja duunihökkelit. Koska kylä oli suurimmaksi osaksi rakennettu puista ja oljista, oli siellä erikseen tulensijat. Järvestä oli kuulemma löytynyt useita kerroksia kylien jäänteitä, mikä viittaa siihen, että kylä on tainnut palaa poroksi useampaankin otteeseen. Kylästä oli siistit maisemat kaupungin suuntaan.

Veteen 3000 paalun päälle rakennettu kylä/museo


Pyöreät talot olivat rituaaleja varten


Mahtavaa puskea notskia puualustalla!
Seuraavaksi jatkoimme kohti St. Naumin luostaria. Kirkon pyhimys Naum oli opettaja ja pappi, joka aikanaan reissasi pitkin maailmaa, mutta oli kotoisin Makedoniasta ja palasi viettämään viimeiset elinvuotensa kotimaahansa. Hänen kuoltuaan, hänen hautansa päälle rakennettiin kirkko ja luostari. Tällä hetkellä luostarissa ei ollut kuin yksi munkki ja paikka oli muutenkin saanut paljon vaikutteita tursimin takia. Muun muassa luostarin munkeille varatut asuinsijat oli muutettu hotelliksi ja alueella toimi ravintoloita ja kaikennäköisiä krääsänmyyjiä. Itse kirkko oli kyllä todella rauhallinen paikka sisältä. Asettaessaan korvansa Naumin haudan päälle oli mahdollista kuulla hänen sydämensä syke. Kirkon ovella jaettiin ryyppy Rakia, jolloin äänet oli kuulemma helpompi kuulla.

St. Naumin luostari oli kuuluisa myös lukuisista alueella hengailevista riikinkukoista

St. Naumin kirkko
Luostarin alueella pulppuaa myös lähde, jonka vesi kulkee Ohrid järveen. Vesi on koko vuoden tasaisen lämpöistä, 10 astetta, ja äärettömän kirkasta. Kävimme soutureissulla lähteessä, mutta veneet ängettiin aika täyteen, mikä hieman häiritse muuten niin rauhallista hetkeä. Soutelun jälkeen menimme syömään. Jotta säästäisimme aikaa, opas suositteli tilaamaan valmiista menuvaihtoehdoista etukäteen ruuat ja niinhän me teimmekin. Kaikki menuun tilanneet suomalaiset istutettiin yhden pöydän ääreen ja ruuan tulemisessa kesti siitä huolimatta mielestäni melko kauan. Ehkä jatkossa kannattaa välttää näitä massaturistiretkiä ja keskittyä fiilistelemään mestoja pienillä porukoilla.


Vesi oli äärettömän kirkasta ja puhdasta luostarin alueella olevassa joessa
Heikki & Minna veneilemässä: Saimme veneen ainoat vierekkäiset paikat veneen perästä!

Veneily oli hauskaa, mutta veneitä oli paljon ja ne olivat tupaten täynnä.

Vesi oli älyttömän kirkasta, tässäkin kohdassa oli noin 2 metriä syvyyttä!
Kiertelimme Minnan kanssa vielä hetken aikaa luostarissa kahdestaan ja sitten olikin aika lähteä pois. Menimme bussin kyydillä aina keskustaan asti ja ostimme sieltä liput torstaina alkavan festivaalin avaukseen, Rome ja Julia –näytökseen. Mahtavaa, että niitä sai vielä! Söimme kerrassaan herkulliset pitsat keskustassa ja menimme taksilla hotellille vastaanottamaan auringonlaskua. Haimme nopeasti Explorer 200 –kumiveneemme ja painuimme järvelle. Siellä ei ollut ketään muuta uimassa, sillä tuulesta johtuen aallot olivat melko hurjia. Aurinko laski ja alkoi tulla pimeä, mutta aalloissa keinuminen pikkuisella kumiveneellä oli niin hauskaa, että siinä vierähti vielä jonkin aikaa. Lopuksi kävimme hotellihuoneeseemme ja korkkasimme pullon paikallista viiniä, nam nam!
Explorer 200 -kumiveneemme Ohrid-järven tyrskyissä auringonlaskun jälkeen.