torstai 5. tammikuuta 2012

Uusivuosi Puolassa, päivä 8

Puolikas päivä Varsovassa ja kotiinpaluu

Olimme suunnitelleet viimeisen päivän puolikkaan hyvin tarkasti jo etukäteen, ettei kiire pääsisi yllättämään. Ensin munkeista kuuluisaan Bliklen-herkkumyymälään ja Wedelin kaakaopuotiin ostamaan tuliaisia, sitten muutama  vaatekauppa ja kierros kuninkaanlinnassa. Jossain vaiheessa syötäisiin lounas ja 2½ tuntia ennen lentoa siirtyminen lentokentälle.

Pakkasimme jo edellisenä iltana tavarat suurinpiirtein valmiiksi, joten meillä oli reilusti aikaa laittautua valmiiksi ennen huoneen luvutusta. Ehdinpä käydä kuntosalilla ja saunassakin. Kävimme lähialueen kaksikerroksisessa kahvilassa syömässä aamiaisen ja marssimme Blikleen. Emme osanneet tilata englanniksi kahvijauhetta, joten päädyimme ostamaan eri makuisia teelajeja. Wedelin kaakaopuodista löysimme suklaata ja kaakaota. Halusin ehdottomasti käydä vaateostoksilla vielä lähellä olevassa ostoskeskuksessa. En löytänyt mitään, mutta Minna löysi kevätkengät!

Keskustassa on taidokkaasti yhdistetty vanhaa ja modernia arkkitehtuuria katukuvaan.
Viimeinen kuva hotellilta ennen lähtöä. Kuvassa on kolmipyörä, joka on myös hotellilla toimivan ravintolan logo.







Söimme aamiaisen Szpilka-kahvilassa. Kuvassa jo aiemminkin esiteltyjä sisustuksen kulmakiviä: hupaisia tauluja.

Wedelin lisäksi ostimme tuliaisia myös Varsovan toisesta tunnetusta makeismyymälästä Bliklestä.
Viimeisenä päivänä kiertelimme vielä vanhassa kaupungissa ja kävin kuvaamassa Seireenipatsaan. Etsin pitkään kuvakulmaa, joka miellyttäisi. Tässä ympäristön talojen harjakattojen muodostamat viistot linjat johdattavat katseen kuvan pääelementtiin eli patsaaseen.
Herkuttelimme vielä vohveleilla, joita sai vanhan kaupungin aukion vieressä olevasta kojusta. Luulimme vaalean olevan jätskiä, mikä herätti makeanhimomme. Se paljastui kuitenkin kermavaahdoksi.

Kuninkaan linna oli jälleen suljettu. Maanantai on Varsovan museoissa päivä, jolloin siivotaan ja levätään, enkä tietenkään muistanut tätä. Emme jääneet murehtimaan asiaa vaan kävimme vielä katsomassa torin antimia ja söimme voveliherkut. Yhtäkkiä huomasimme, että meillä oli niin kiire, että jouduimme hotkimaan sushilounaan ja juosten hakemaan laukut, että ehtisimme ajoissa kentälle! Bussissa katselin kelloa todella hermostuneena. Hotellilta lentokentälle on noin kahdeksan kilometrin matka, minkä ajattelin taittuvan parissakymmenessä minuutissa. Matka kesti hieman kauemmin ja noin puolivälissä katsoin, että vielä on jäljellä 12 pysäkkiä ennen lentokenttää! Matkalipuissa luki, että kentälle kannattaa mennä hyvissä ajoin, 2-3 tuntia ennen lähtöä. Nyt olimme perillä tunti ja viisi minuttia ennen ja pelkäsin, että matkalaukkujen tsekkauspiste on juuri sulkeutumassa. Juoksimme hikisinä ja paniikkia tuntien tiskille, kunnes kuulimme, että Suomessa on lumimyrsky ja kone vielä Helsinki-Vantaalla! Huh huh, mikä helpotuksen aalto lävitseni kulki.

Helpottunut matkaaja odottelee koneen saapumista Chopin-lentokentällä. Hymy kertoo onnistuneesta lomasta! Vielä helpottuneempi on henkilö kameran toisella puolella..
Odottelimme aluksi Varsovan kentällä pari tuntia koneen saapumista. Kun vihdoin pääsimme koneeseen, saimme kuulla, että myrskyn takia Helsinki-Vantaalla on käytössä vain yksi kiitotie ja meidän pitää odotella vielä tunti lähtölupaa. Tunnin päästä lähdimme ja lento sujui oikein mallikkaasti. Kone parkkeerasi kauas ja saimme bussikyydin terminaaliin. Laukuissa kesti yli tunti! Samalle hihnalle, joka oli samalla ainoa käytössä oleva hihna, oli ahdettu kuuden lennon matkatavarat. Loppujen lopuksi löysimme omat tavaramme Stuttgardin lennon matkatavaroiden joukosta! Noh, saimme matkatavarat ja pääsimme turvallisesti Porvooseen. Todella hyvä reissu kaiken kaikkiaan, molemmille jäi todella positiivinen ja levännyt olo.

Sieltähän se kone viimein saapuikin!

Lentokoneen siiven alle jäivät Varsovan valot. Kiitos Minnalle erittäin mukavasta lomasta ja kiitos lukijoille, jos olette jaksaneet lukea näinkin pitkälle! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti