maanantai 2. tammikuuta 2012

Uusivuosi Puolassa, päivä 6

Hyvää uutta vuotta, happy sylwester!

Uudenvuoden aatto valkeni pilvisenä ja ilmassa oli pientä tihkusadetta. Nukuimme vähän pidempään, puoli kymmeneen ja olimme ripustaneet oveen kyltin, etteivät siivoojat tulisi häiritsemään ennen heräämistämme. Mietimme aamiaisen tilaamista huoneeseen, mutta 30 euroa leivästä, kananmunasta, kroisantista ja kahvista tai teestä yhdelle ei kuulostanut tarpeeksi houkuttelevalta, joten kävelimme tuttuun Cava-kahvilaan vähän matkan päähän Nowy Swiat -kadulle. Minna söi puolalaisen ja minä italialaisen aamiaisen. Sen jälkeen kävimme H&M:ssä ostamassa sateenvarjon ja tarttui matkaan vähän muutakin. Mahtava fiilis hyvän aamiaisen ja kiireettömyyden ansiosta! Huono sää ei voinut vähempää haitata.
Herkullinen ja kiireetön uuden vuoden aamu :)


Hotellilla menimme salille, jonka jälkeen oli tarkoitus saunoa ja rentoutua. Aluksi vastaanottovirkailija kertoi, että fitnesspuoli olisi auki enää neljäkymmentä minuuttia, minkä jälkeen käytössä olisi ainoastaan kuntosali. Halusimme kuitenkin saunoa, joten teimme pikatreenin ja menimme kukin omiin pukeutumis- ja peseytymistiloihimme. Miesten puolen saunan kiuas oli viety pois kokonaan, joten rentouttava saunominen jäi minun osaltani väliin. Istuin hetken höyrysaunassa, peseydyin ja menin takaisin huoneeseemme. Onneksi naisten puolen sauna oli kunnossa ja Minna pääsi nauttimaan löylyistä!
Saunomissäännöt
Puimme päälle ja lähdimme hotellia lähimpänä olevaan kahvilaan syömään hieman välipalaa ennen illallista. Kun olimme valitsemassa piirakoita tarjoilija ilmoitti, että kahvila sulkeutuu viiden minuutin päästä. Toivotimme hyvää uutta vuotta ja vaihdoimme tien toisella puolella olevaan szpilka-kahvilaan. Kahvila oli kaksikerroksinen, trendikäs ja hauska. Seinillä oli maalauksia, joissa muuten todella laihoilla naisilla oli valtavat takamukset, joita miehet katsoivat ihmeissään. Isot ikkunat ulottuivat molempiin kerroksiin. Erittäin ystävällinen tarjoilija toivotti meidät tervetulleiksi ja ohjasi meidät pöytään toiseen kerrokseen. Tilasin kaakaon ja kanavoileivän currykastikkeella. Minna otti ison oluen ja hihgland-leivän. Leivät olivat todella maukkaita. Jos Suomessa saisi samaan hintaan (n. 5€) kahviloista yhtä hyviä leipiä, Subwayt menisivät varmasti konkurssiin!

Kahvila oli sisutettu tauluilla, jotka saivat jokaisen asiakkaan hymyilemään.

Valmistautumassa iltaan kuohuviinin kera.
Kahvilasta menimme takaisin hotellille laittautumaan ja valmistautumaan. Silittelin paitani ja Minnan mekon iltaa varten juoden samalla kuohuviiniä ja kuunnellen radiota. Lähdimme ravintola Polskaan kello seitsemäksi. Jo alusta alkaen huomasi, että olimme tulleet hieman tasokkaampaan ravintolaan. Tarjoilija otti takkimme ja vei ne erillisessä huoneessa olevaan narikkaan. Teimme tilauksemme: alkuruuaksi Minnalle valkosipulietanoita, minulle pippurinen metsäsienikeitto ja oluet, pääruuaksi Minnalle ankkaa omenoiden, puolukoiden ja punajuuren kera, minulle karitsaa. Juomaksi otimme pullollisen punaviiniä. Alkuruuat olivat suussasulavia! Ennen pääruokaa tarjoilija toi viinin maistille. Hän esitteli pullon, avasi sen, antoi korkin asiaankuuluvalla tavalla haisteltavaksi, minkä jälkeen sain maistaa viiniä. Minna analysoi viinin hyvin: pehmeä, seurusteluun sopiva viini, mutta tarvitsee ruuan täydentämään makua. Ja meidän pääruokammehan täydensi! Pihvini oli täydellisesti paistettu. Karitsan kanssa käy helposti niin, että pihvi muuttuu sitkeäksi. Nyt näin ei todellakaan ollut käynyt, vaan pihvi suorastaan suli suussa. Salaatti oli tyylikkäästi asetettu lautaselle ottamalla jäävuorisalaatista kokonainen lehti, jonka sisälle oli leikattu muut vihannekset. Minnakin kuvaili omaa annostaan vaatimattomasti parhaaksi syömäkseen ruuaksi. Jälkiruuaksi Minna tilasi juustokakun kirsikkahillolla ja minä otin makean yllätyksen, joka paljastui letuksi, jonka sisällä oli hedelmäsalaattia ja kermavaahtoa. Annosten päällä oli vaahterasiirappia ja minulla lisäksi tomusokeria. Kaiken kaikkiaan mahtava ateria, joka palautti uskoni ravintolakokkien ammattitaitoon ja ravintolakäyntien mielekkyyteen! Ravintola oli niin hieno, etten edes kehdannut ottaa kameraa esille kuin muutaman kerran salaa vain räpsäistäkseni nopean salaotoksen ravintolan yleisilmeestä.

Ravintola Polska
Ravintolan sisustusta ja tunnelmaa
Minun mahtavan makuinen jälkiruokayllärini!!

Illallisen jälkeen kävimme hotellilla juomassa kuohuviiniä ja vaihtamassa lisää vaatetta päälle. Useat varsovalaiset kerääntyvät vastaanottamaan uutta vuotta kuninkaanlinnan aukiolle, jonne myös me päätimme mennä. Lähdimme hyvissä ajoin kävelemään, jotta ehtisimme puoleen yöhön mennessä perille. Minulle tuli kuitenkin tarve päästä vessaan, jonka etsimiseen kului niin kauan, ettemme ehtineet näkemään ilotulitusta vaan olimme paikalla tasan kello 0.00! Tunnelma oli kuitenkin hyvä. Koko tapahtuma oli ohitse noin 20 minuutissa, minkä jälkeen lähdimme kävelemään takaisin hotellia kohti. Kävimme matkalla pienessä sivukujan kahvilassa, jossa oli paikallisia nuoria. Seinälle oli heijastettu mustavalkoelokuva ja kaiuttimista soi Michael Jackson. Nautimme tunnelmasta oluiden ajan ja jatkoimme matkaa. Ennen hotellia pysähdyimme vielä pikaruokalaan syömään pizzaslicet. Hotellilla yritimme vielä juoda oluen puoliksi kellon ollessa jo yli kolme! Olimme kuitenkin niin väsyneitä, että nukahdimme kuin huomaamattamme.

Minnan kanssa kuninkaan linnan aukiolla vastaanottamassa vuotta 2012.

Kahvila/pubi, jonka uudenvuoden pirskeiden tunnelman loi taustalla pyörivä mustavalkoelokuva!

Kiitos kun luit.

Uusi vuosi vaihtui kuninkaan linnan aukiolla

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti