tiistai 15. toukokuuta 2012

Päivä 8, Espanja, Cadiz + Sevilla


Edellinen ilta oli vierähtänyt sen verran myöhäiseksi, että heräsimme vasta puolilta päivin. Kävimme syömässä aamiaista katolla, minkä jälkeen lähdimme Jukan kanssa rannalle löhöilemään ja sukeltelemaan vaahtopäiden sekaan. Päivä oli ihanan lämmin, mittari näytti 36 astetta. Ostimme rannalla oluet paikalliselta kiertelevältä myyjältä. Olut maksoi euron kappaleelta ja oli jääkylmää, nam!

Viimeiset vilkaisut Miran kämpän ikkunasta ennen lähtöä Sevillaan

Tarkoituksenamme oli lähteä kello seitsemän junalla Sevillaan, joten pakkasimme tavaramme ja lähdimme kohti juna-asemaa. Pakkaaminen on kyllä työlästä hommaa J. Ehdimme ajoissa juna-asemalle, mutta juna oli myyty jo täyteen, joten ostimme liput yhdeksältä lähtevään bussiin. Meilllä oli siis pari tuntia aikaa hengailla matkalaukkujemme kanssa. Menimme läheiseen kahvilaan ottamaan rommikolat, sämpylöitä ja tinto de veranoa.  Pari tuntia vierähti nopeasti ja lähdimme yhdeksän bussilla kohti Sevillaa, tietämättä alkuunkaan, millaiseen paikkaan olimme menossa.

Perillä Sevillassa Mira kertoi, että halusi näyttää meille yhden paikan, joka sulkeutui kello 24. Otimme matkatavarat mukaan ja kävelimme niiden kanssa Plaza de Espánalle. Todella useasta kaupungista löytyy aukio, joka on nimetty Plaza de Espánaksi. Aukiota reunusti 1900-luvun alkupuolella valmistunut rakennus, ja kokonaisuudessaan näkymät olivat silmiä huikaisevat! Meillä oli tunti aikaa ihailla näkymiä, mutta aika vierähti niin nopeasti, että se tuntui sekunnilta. Sen jälkeen otimme taksin, kävimme Burger Kingissä syömässä Whopperit ja menimme nukkumaan. Iltalämpötila Sevillassa oli 36 astetta, mikä tuntui ihanan lämpimältä viileän ilmastoidun bussin jälkeen.

Plaza de Espána, Sevilla




Kiitokset Miralle reissusta

Kiitokset Jukalle, oli ihan kunkkua!

Kiitos, kun jaksoit lukea!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti