Terveisiä Varsovasta!
Meillä oli Minnan kanssa jo pitkään ollut suunnitteilla lähteä lomailemaan, kun molemmat ovat samaan aikaan vapaalla. Noin kuukausi sitten varasin matkan Puolan pääkaupunkiin Varsovaan. Hotelliksi valitsin trendikkään viiden tähden hotellin nimeltä Sheraton. Lennot otin Finnairilta pienen kilpailutuksen jälkeen. Finnair pystyi tarjoamaan suorat lennot, jotka olivat vielä erinomaisiin vuorokaudenaikoihin: lähtö aamupäivällä ja paluu illalla. Nyt tarkoitukseni on päivitellä blogia täältä Varsovasta käsin päivittäin lisäillen joitakin ottamiani kuvia.
Päivä 1: Menomatka
Lähdimme aamulla Porvoosta vanhempieni luota. Yöllä oli ollut myrsky, joka oli kaatanut puita ja katkaissut jopa sähkötolpan automatkamme varrelta. Tuuli oli edelleen kova, mikä näkyi pienenä turbulenssina lennon alkunousun aikana.
Kun pääsimme perille Varsovan kuuluisan säveltäjän mukaan nimetylle Frederick Chopin -lentokentälle, menimme hakemaan laukkujamme. Annoin käsimatkatavarat Minnalle ja suuntasin hihnan luokse. En kuitenkaan huomannut tarkistaa, minkä koneen laukut hihnalla pyörivät. Olin siis mennyt Roomasta tulleiden matkustajien joukkoon ihmettelemään, missä meidän laukkumme ovat. Lopulta löysimme laukkumme toiselta hihnalta. Ne olivat viimeiset laukut ja hihna oli pysähtynyt jo aikoja sitten.
Päätimme lähteä kentältä bussilla taksin sijasta. Bussireitti kulki suhteellisen läheltä hotelliamme ja matkan aikana seurasimme kulkuamme kartalta, jolloin saimme heti käsityksen kaupungin rakenteesta.
Illalla kävimme syömässä Sphinx-nimisessä ravintolassa. Todella moni paikka oli kiinni, sillä oli pyhäpäivä (26.12). Söimme lihaa ja kanaa alkukeittojen kera. Matkalla takaisin hotellille haimme mukaan kuohuviiniä ja vähän viskiä. Joimme kuohuviinin ja kävimme ennen nukkumaanmenoa vielä hotellin aulassa juomassa yhdet Corona-oluet. Herkuttelua heti ensimmäisestä päivästä lähtien siis!
Kaiken kaikkiaan Varsova vaikuttaa mukavalta kulttuurikaupungilta. Odotamme molemmat innolla, mitä viikko tuo tullessaan! Kiitos, kun jaksoit lukea.
Alla ovat kuvat satunnaisessa järjestyksessä (kahvilan netti on käytössä ainoastaan rajoitetun ajan, joten heitin kuvat nopeasti alle).
|
Cava-kuohuviiniä hotellilla ilallla |
|
Asemataso Helsinki-Vantaalla |
|
Helsinki-Vantaa jäi taakse |
|
Yläilmoissa paistaa aina aurinko! |
|
Puola näkyy jo alapuolella! |
|
Lentojarrut auki laskussa |
|
Ensimmäinen ravintola oli nimeltään Sphinx |
|
Kulttuurikeskus |
|
Muuri, joka on muistona 102 puolalaisesta juutalasiesta, jotka teloitettiin yhden päivän aikana vuonna 1944 |
|
Puolan katukuvaa toisesta näkökulmasta |
|
Yritimme soittaa vanhemmillemme ja kertoa, että olemme perillä ja hauskaa on! |
|
Aamulla oli erittäin tuulista |
|
Hotellihuoneessa meitä odottivat piparkakkutalo ja muut herkut! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti