Ohrid, Makedonia: Päivä 7

Aamulla herätessäni huomasin, että jalan turvotus oli laskenut hieman. Huh, mikä helpotus! Pelkäsimme jo hetken aikaa, että joudumme perumaan vaellusretken. Vietimme aamupäivän Ohridin keskustassa shoppaillen tuliaisia ja söimme lounasta ennen lähtöä vaellusreissulle. Kun  kello koitti 14.00, kävelimme ulos hotellista ja näimme, että Zoranin tyttären poikaystävä oli odottamassa meitä täsmälleen, kuten oli sovittu. Hyppäsimme kyytiin ja lähdimme kohti Galicican luonnonpuiston vuorten korkeinta kohtaa.

Reitti oli rankka, mutta näköalat koko ajan mahtavat!

Reitti oli todella jyrkkä!

Vasemmalla näkyvää rinnettä kävelimme ylös.

Automatka kesti tasan tunnin. Joimme hieman vettä, sovimme tapaavamme samassa paikassa kolmen tunnin päästä ja lähdimme kävellen taittamaan 5,6 kilometrin mittaista patikointireittiä todella haastavassa ja jyrkässä maastossa. Korkeuseroa reitillä oli 1,5 kilometriä! Kahden kilometrin jälkeen reitti haarautui ja muodosti lenkin. Meidän piti siis valita, kumpaan suuntaan lähdemme kiertämään lenkkiä. Molemmat reitit veivät huipulle, korkeimmalle kohdalle, jonka nimi oli Magaron Peak. Toinen reiteistä oli huomattavasti jyrkempi ja noin 200 metriä lyhyempi kuin loivempi reitti, jolla taas oli huomattavasti huonommat näköalat. Minna teki päätöksen lähteä kävelemään jyrkempää reittiä pitkin. Tämä oli hyvä päätös, sillä laskeutuminen oli huomattavasti helpompaa loivempaa reittiä pitkin. Huipulle pääseminen vei meiltä noin kaksi tuntia. Siellä ihailimme maisemia, otimme muutaman valokuvan ja lähdimme jatkamaan matkaa, sillä olimme huomattavasti kolmen tunnin aikataulusta jäljessä.

Huipulla hymyilyttää.

Alastulevalla osalla kuulin yht’äkkiä Minnan rääkäisyn, kun hänen kenkänsä lipesi kalliolta ja hänen nilkkansa vääntyi hänen kaatuessaan maahan. Juoksin auttamaan häntä. Onneksi nilkka vain venähti eikä Minna ollut lyönyt itseään kiviin. Kykenimme jatkamaan matkaa. Neljäkymmentä minuuttia jäljessä aikataulusta saimme lopulta reitin suoritettua ja Zoranin tyttärein poikaystävä odotti meitä hymyssä suin alhaalla. Hän oli avannut takakontin valmiiksi ja veti sieltä kylmän 1,5 litran olutpullon esille! Joimme molemmat kolme lasillista ja aloitimme matkan kohti hotellia. Olimme tosiaan sopineet matkan hinnaksi 35 euroa, mutta olin niin tyytyväinen, että annoin annoin 15 euroa tippiä.

Alastulevan ja loivemman osan maisemat eivät olleet yhtä hyvät ja reitti  kulki osittain varjossa 

Kuluneen kohdan alapuoleinen lenkki oli siis se, minkä kävelimme.

Illalla vaihdoimme vielä hieman rahaa Makedonian denaareiksi ja lähdimme keskustaan syömään ja juhlistamaan viimeisen päivän saavutustamme. Menimme Belvedere nimiseen ravintolaan, joka oli aivan täynnä. Jouduimme sisälle istumaan, kun muualta ei löytynyt tilaa, mutta se ei meitä haitannut. Tilasin alkupalaksi täytetyn pannukakun ja Minna otti ruukun, jossa oli vuohenjuustoa, tomaatteja ja sieniä. Pääruuaksi tilasimme 600 grammaa naudanlihaa. Ruoka oli erinomaista ja kylmä olut sekä herkullinen punaviini (sama jota vein isälleni tuliaisiksi, Tikves Alexandria cuvee) nostivat lihan pienimmätkin aromit kielen päälle. Ruuan jälkeen otimme vielä rannasta jälkkäriksi donitseja pienestä kojusta ja lähdimme taksilla hotellille nukkumaan muutamaksi tunniksi ennen lähtöä takaisin Suomeen.

600 grammaa naudanlihaa, joka oli kerrassaan herkullista!