Tervehdys arvon lukijat!
Tällä kertaa blogitekstin aiheena on panorama-kuvan tekeminen. Photoshop tekee panoraman luomisen yllättävän helpoksi, ja olenkin viime reissuilla innostunut kuvailemaan niitä yhä useammin. Tässä blogissa olen jo julkaissut muutaman panoraman Puolan Varsovasta kertovan tekstin yhteydessä. Nyt tarkoitukesani on opastaa, miten panorama kuva otetaan ja tehdään Photoshop-ohjelman avulla.
Panorama-kuvalla tarkoitetaan useasta kuvasta yhdistettyä kuvaa. Jotta kuvat voisi helposti yhdistää, on kaikki panoraman kuvat otettava samoilla asetuksilla ja kuvien mentävä hieman päällekkäin. Aikaisemmin jalusta oli ehdoton apuväline panoramoja kuvattaessa, mutta nykyään niiden luominen onnistuu Photoshopin avulla helposti ilmankin. Ilman jalustaa panoraman saa kuvattua todella nopeasti. Nopeissa tilanteissa kuvaan panoraman siten, että silmäilen aluksi maiseman etsimen läpi ja totetan, että kuva kannattaa ottaa. Sitten tarkennan ja lukitsen valotuksen painamalla laukaisimen puoleen väliin. Liikutan kameran vasempaan reunaan ja otan kuvan päästämättä laukaisinta kokonaan ylös. Tällöin tarkennuspiste ja kuvausasetukset eivät muutu. Sitten liikutan kameraa oikealle (tai siihen suuntaan, mihin panorama jatkuu) vajaan yhden kuvan verran ja otan toisen kuvan. Toistan tätä, kunnes saavutan pisteen, johon haluan panoraman päättyvän. Kuvien on tosiaan mentävä hieman päällekkäin, jotta panoraman luonti onnistuu. Photoshop tekee sen verran hyvää työtä, että kovin tarkka rajauksissa ei tarvitse olla.
|
Kuvat koneella ja polku, jolla Bridgestä voi avata kuvat Photoshoppiin. |
Kotona lataan kuvat tietokoneelle ja avaan Photoshopin mukana tulevan kuvien selausohjelman, Adobe Bridgen. Klikkailen panoraman kuvat valituiksi ja valitsen ylhäältä valikosta "Tools" --> "Photoshop" --> "Photomerge..". Tämän jälkeen Photoshop ohjelma avautuu ja ilmestyy valikko, josta voi valita kuvat, joita ohjelma käyttää panoraman luomiseen. Samaisen valikon saa auki Photoshopista myös ilman Bridge-ohjelmaa, jolloin valikkoon voi "Browse"-napilla valita kuvat. Valitsen kuvat ja painan "OK", minkä jälkeen ohjelma aloittaa armottoman laskennan ja kuvien yhdistämisen. Koneen tehosta riippuen tässä saattaa kestää hieman aikaa. Minun koneellani kestää yleensä arviolta kolmisen minuuttia saada kuvat yhdistettyä. Jos kuvat on otettu käsivaralta ilman jalustaa, on todennäköisesti pituussuunnassa tapahtunut pientä heittelyä. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä valmiin kuvan voi rajata siten, että kuvasta tulee tasainen suorakulmio.
|
Kuvien valinta Photoshopissa |
|
Ohjelman luoma panorama. Kuvasta näkyy hyvin myös kahden näytön profiili, jota käytän. Toisella näytöllä näkyvät työkalupalkit ja toinen näyttö on varattu pelkästään kuvalle. |
|
Rajaamalla, voi ottaa ylimääräisen valkoisen pois kuvan reunoilta, jolloin jäljelle jää valmis panorama. |
|
Valmis panorama Ohrid-järvestä Makedoniassa. Klikkaa kuva isommaksi. |
Vielä lopuksi yksi vinkki panoramakuvaukseen. Jos otat useampia panoramoja, on kuvista usein vaikeaa päätellä, mistä mikin panorama alkaa ja päättyy. Käytän seuraavaa tekniikkaa. Otan aluksi kuvan etusormestani, minkä jälkeen kuvaan panoraman ja lopuksi vielä yhden kuvan etu- ja keskisormestani, jolloin näen koneella helposti, mikä on ensimmäinen ja mikä viimeinen kuva.
Kiitos, kun jaksoit lukea. Tsemppiä panorama-kuvien tekemiseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti